LAPSUUS

" Lapsuus on lyhyitä ja nopeita elämyksiä,voimakkaita vaikutelmia, se ei ole kokonainen eikä yhtenäinen, mutta ei siinä myöskään ole mitään puolihämyistä eikä himmeää. Mutta heleimmillään se on salaperäinen ja selittämätön. Se oli minulle täynnä näkyjä ja pikku ihmeitä, joita en kuitenkaan semmoisina pitänyt, vaan jotka kaikki olivat ymmärrettäviä- ehkä siksi , ettei tuntenut edes tarvetta niiden ymmärtämiseen. Ei mikään olisi voinut hämmästyttää. Uskoi kaikkeen ja teki kaikesta toden ja ilonaiheen. Ihastui kaikkeen,ei ihmetellyt mitään. Jos kuu ja tähdet olisivat alkaneet tanssia viiruina taivaalla niinkuin päreen hehkuva hiili sitä pimeässä piritssä kiivaasti heiluttaessani, olisi se vain ollut hauskaa, olisin hypellyt varpaillani ja taputtanut käsiäni jumalalle, jonka pisti päähän näin huvittaa lapsiaan.
Lapsi on elämänsä loitsija, oman itsensä taikuri, pikku Prospero, jolla aina on saapuvilla ja käskettävänään mielikuvituksensa Ariel. Hän taittaa lepänlatvoja siivikseen , liehuttaa niitä ja on lintu ja lentää. Hän tarvitsee ratsun, tempaa kepin ja keikahtaa sen selkään ja ajaa. Haukahtaa ja on koira, ammahtaa ja on lehmä, hirnahtaa ja on samassa varsa, ynähtää ja on vasikka.
Ei ole mitään eroa lapsen unella ja todella, hän valvoo ja nukkuu tietämättä , mikä on unta ja mikä totta."

(Juhani Aho lapsuudesta kirjassa Muistatko-kukkia keväiseltä niityltä vuonna 1921 )

Löysin kirjan viikonlopun retkeltä Vammalasta ja ihastuin heti. Ei tarvinnut kuin aukaista kirja ja rakastuin. Kirjassa on niin kaunista tekstiä, että on ihan sama mikä juoni on,kun kirjaa voi lukea silmäilemällä. Aukaisee ja lukee vain sen minkä näkee. Näin kirjasta muodostuu itselle tärkeä kokonaisuus piittaamatta tarinasta.

En ole lukenut kirjaa vielä kokonaan,mutta pääjuoni on siinä, että kirjan päähenkilön puoliso on juuri kuollut ja hän muistelee eloaan puolisonsa kanssa. Hän ikäänkuin poimii muistoja kukkina niityltä ja kerää niistä elämän kimppua.

Niisk ja nyyh....