TAMMIKUU

Tämä tammikuu, vuoden ensimmäinen kuukausi. Puhdasta hankea ,kuutamo öitä ja paukkuvaa pakkasta. Moni tekee uuden vuoden lupauksia. Kun on saanut viimeisetkin kuusenneulaset mattojen alta ulos, tulee suuri tarve jäsentää olemistaan punaisen lämmön, tonttujen ja suklaan jäljiltä. Kauppoihin ilmestyy joulukoristeiden tilalle erilaiset säilytyslaatikot, arkistointivälineet ja pinkit tai myrkynvihreät mikrokuitumopit. Huomautetaan siis vaihvihkaa, että aika aloittaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Vanhat voi nakata laatikkoon, liimata tarralapun päälle ja arkistoida viimeisen sijoituspaikan mappiin.

Juu, se on ihan kivaa. Lupailla itselleen kaikenlaista suurta ja pientä, kuvitella itsensä toimeliaammaksi ja ehtivämmäksi. Lisään liikuntaa, teen vain hyvää ruokaa,valmistan minipuolista ruokaa, siivoan kerran viikossa, keskityn enempi olemaan läsnä ja ihailemaan lasten tuotoksia, otan aikaa itselleni, juon teetä kahvin sijaan, en stressaa, nukun kunnolla, otan töihin eväät, teen retkiä, käyn museoissa, luen paljon kirjoja, muistan kysellä tuttujen kuulumisia ja kuunnella niitä, en sählää, ostan vain tarpeeseen, ajattelen ekologisesti, säästän rahaa, katson mitä laitan päälleni. katson peilistä miltä näytän, tekeydyn ihmiseksi joka päivä,olen luova, askartelen ja väsäilen, leivon uusia herkkuja, kutsun ihmisiä niitä syömään, astun ulos talostani ja ihailen sinistä taivasta, kasvatan porkkanaa, lillun järvivedessä ja kaiken tämän päälle lupaan olla suorittamatta jne. Lista jatkuisi ja jatkuisi, koska on olemassa kaikkea ihanaa ja mukavaa, johon itsensä olisi hauska yllyttää.

Ja sitten se suurin mysteeri, miten tähän kuviteltuun huippu-unelmaan päästään? Vastaan itse kun ei tässä ole asiantuntijaa vastaamassa. Ilmeisesti kohteeseen edetään pienin askelin, repsahdukset ja rupsahdukset huomioiden. Vai voisiko sinne päästä jotenkin suoraan kulkematta lähtöruudun kautta?Ja taas se asiantuntija selkäni takana sanoisi, että jos kaiken saisi valmiina eikä olisi kokenut sitä matkaa ja niitä repsahduksia, niin ei se tuntuisi tavoittelemisen arvoiselta. Eikä se tuntuisi miltään tai missään, jos saisin tähän sen kultalautasen johon olisi aseteltu tuo kaikki edellinen. Siis liirum laarum tadaa, -tarvo ruova siellä hangessa, matka se on joka kannattaa!

Mietiskelin tätä blogi höpsöyttäni johon eilen haksahdin.Tänään tiskatessani samalla tuli radiosta Reino Nordinin Aurinko ja jos saan uskoa merkkeihin tai johonkin johdatukseen, niin sieltä se vastaus tuli ja heti alkoi aurinko paistamaan eli Reinon sanoin;

"Mistä mä sen tiedän ollaanko jo siellä, pitäiskö mun jatkaa vai onko menty jo hukkaan, miten mä sen tunnen, jos mä löydän sen,mistä tunnen onnen, kun mä ohi kävelen.
Opasta mua aurinko, mä pelkään pimeää,polta jo pois ahdinko, mä kaipaan elämää. 
Näytä mulle tie aurinko sun uuteen aamuun ,kaikki tää murhe ja vahinko sun tuuleen haihtuu, opasta mua aurinko silloin kun mä en nää, polta jo pois ahdinko, mä haluun sut mun elämään, mä sydämeni avaan ja jään sun aamua odottamaan, kun taas nähdä saan sinitaivaan, se mua muistuttaa kuinka suurta kaikki pieni onkaan."

No sitten vielä lupaan, että aloitan NYT ja menen katsomaan kuinka isompi H. on piirtänyt koko tämän tekstin kirjoittamisen ajan mustalla permanent tussilla Angry birdsejä muistivihkoon.... (kohta tuhannes listassani; ihailen lapseni tuotoksia ja keskityn, keitän teetä ja olen luova, kun mietin miten tussi irtoaa tiikkipöydän kannesta).

Tänään on myös pikku H. kummitädin syntymäpäivä, joten

HYVÄÄ JA AURINKOISTA SYNTYMÄPÄIVÄÄ HENRIIKALLE!

ps. Ehkä mun pitäisi myös uskaltautua kertomaan jollekin, että Hei, mulla on blogi, tuutko lukemaan?